Kasvatuksesta

Solmusielussa kasvatetaan monipuolisia ja mahdollisimman terveitä palveluskoiria, erityisesti australianpaimenkoiria. Painotamme kasvatuksessa erityisesti rodunomaisia ja erilaisia harrastuksia tukevia ominaisuuksia, mutta terveyttä ja hyvää luonnetta ei jalostusvalinnoissa unohdeta. Kaikkien koirien sivuilla on jokaisen nähtävillä koiran terveystutkimustulokset.
Muutama sana erityisesti australianpaimenkoirien kasvatuksesta
Australianpaimenkoirat aktiivinen työkoirarotu, joka on selvästi jakautunut näyttely- ja käyttölinjoihin. Painotan omassa kasvatustyössäni käyttöominaisuuksia, jolloin toimivammat koirat ovat käyttö- ja sekalinjaisia. Saatan käyttää myös selvästi näyttelylinjaisia koiria, vaikka en niitä tarkoituksellisesti kasvata. Pyrin siis hyösyntämään monipuolisesti eri linjoja, jotta saan hyviä ja monipuolisia aussieita, jotka soveltuvat moneen käyttöön.
Luovutusehdot
Solmusielun pennut lähtevät monenlaisiin koteihin, mutta muutama ehto kuitenkin on

- Kasvattajana minä rekisteröin kaikki pennut vFCI:n koirareksiteriin, poikkeuksista sovitaan erikseen.
- Koiran perustietoja ei saa muuttaa (nimi, syntymäaika, väri, kasvattaja ja suku)
- Sivun osoitteen ja omistajan muutoksista tulee ilmoittaa minulle.
- Koiran kuollessa on sen sivut tallennettava Wayback Machineen ja tallennettu sivu oli hyvä päivittää rekisteriin.
Aiemmat pentueet
2021 | 2022 | 2023
45. pentue - Pahempi Toistaan #2, 2-polvinen sileäkarvainen noutaja, syntynyt 19.7.2023
isä Duckstruck's Denderdemond Duck & emä Huntbrook Awada Kedavra
n. Solmusielun Tiesi Jokaisen Valheen, om. Salama
n. Solmusielun Vielä Kumartavat Peileilleen, om. Dee
44. pentue - Ravistettava Ennen Käyttöä #2, 2-polvinen australiankelpie, syntynyt 17.7.2023
isä 10th Tranquil You'll Never Be the Same & emä Solmusielun Mut Kaikki Ollaa Yksinäisii
n. Solmusielun En Usko Että Saa Yelsitä Hyväksyntää, om. Salama
45. pentue - Mylly #2, 1-polvinen australianpaimenkoira, syntynyt 15.7.2023
isä Sademetsän Henkiparantaja & emä Marbleore's Cherry Cheesecake
u. Solmusielun Sillä Yksi On Kadonnut, om. Salama
u. Solmusielun Toinen On Tiellä, om. Deneo
44. pentue - Älä Huku Kyyneliin #3, 3-polvinen valkoinenpaimenkoira, syntynyt 11.6.2023
isä Solmusielun Kaikki Tunteet Äänität & emä Cinnabar Island of Aoire
n. Solmusielun Tiedän Mist Oot Selvinny, om. Salama
43. pentue - Sanaton Maa #4, 3-polvinen belgianpaimenkoira malinois, syntynyt 9.6.2023
isä Foxphoria My Way Or the Highway & emä Solmusielun Tää On Sydämen Lyönti
n. Solmusielun Hiukset Harvat Kevyinä Saa Lennellä Veteen, om. Salama
n. Solmusielun Painuvat Pajut Rannoilla, om. Vilppu
42. pentue - Toinen Jumala #2, 1-polvinen kultainennoutaja, syntynyt 7.6.2023
isä Rajapinnan Mee Jo! & emä Ajattoman Peppi Pitkätossu
u. Solmusielun Kuningas Ylitse Kaikkien Kuninkaiden, om. Dee
n. Solmusielun Lisko Mun Pääni Sisällä On Valtiaskansaa, om. Salama
41. pentue - Mitä Sä Teit #6, 1-polvinen australianpaimenkoira, syntynyt 5.6.2023
isä Geld auf der Bank & emä Whippersnatch The End of Ancient Culture
u. Solmusielun Kun Mä Sanon Hei, om. tohveli
n. Solmusielun Näyttää Sen Valon Joka Kaikis Meissä Piilee, om. Salama
40. pentue - Pohjoisen Poika #2, 1-polvinen sileäkarvainen noutaja, syntynyt 5.5.2023
isä Shark's Monster Is Real & emä Cooldrool's Army of the Night
u. Solmusielun Mä Oon Ku Peppu, om. Salama
u. Solmusielun Saanks Mä Olla Sun Ykkösheppu?, om. Dee
39. pentue - Mitä Sä Teit #5, 1-polvinen australianpaimenkoira, syntynyt 3.5.2023
isä Kel'me Samma Gamma Vanliga & emä Kaikutuulen Valvotaan Vielä
n. Solmusielun Aika On Nii Kallist, om. tohveli
n. Solmusielun Oon Ollu Yksin, om. Salama
38. pentue - Sanaton Maa #3, 1-polvinen australianpaimenkoira, syntynyt 1.5.2023
isä Asher's Derrek & emä Crowshield's Dancing with Dragons
u. Solmusielun Voi Vetehisen Juoda, om. Salama
n. Solmusielun Helmet Hennon Kalastaa, om. tohveli
37. pentue - Pohjoisen Poika, 3-polvinen belgianpaimenkoira tervueren, syntynyt 31.3.2023
isä Solmusielun Tää Liekki Ei Viilene & emä Kuparipulverin Välillä Pitää Vähän Särkyä
u. Solmusielun Mä Tykkään Susta Liian Paljon, om. Salama
36. pentue - Sanaton Maa #2, 1-polvinen australianpaimenkoira, syntynyt 30.3.2023
isä Kahlekätköjen Tuhkalapsi & emä Die Zeit mit Dir War Schön
n. Solmusielun Avuton On Kutsuttuna Veessä, om. Salama
n. Solmusielun On Sanaton Maa, om. Dee
35. pentue - Mitä Sä Teit #4, 1-polvinen belgianpaimenkoira groenendael, syntynyt 12.3.2023
isä Happy Falses About Me & emä Waiting for the Night
u. Solmusielun eikä Mul Oo Aikaa Surra, om. Nessu
u. Solmusielun Ei Ne Meinaa Hyvästei, om. Salama
u. Solmusielun Nii Se On Ainoo Joka Valvoo, om. Dee
34. pentue - Timanttei #3, 3-polvinen belgianpaimenkoira groenendel, syntynyt 17.2.2023
isä Kuparipulverin Se On Rajuu Et Kaiken Tajuut Liian Myöhään & emä Solmusielun Kaikil Tääl On Yhtä Vaikeeta Ku Mulla
u. Solmusielun Kaikki Tääl Keskenään Pärjää, om. Salama
33. pentue - Ei Oo Hätää #2, 2-polvinen saksanpaimenkoira, syntynyt 16.2.2023
isä Difficult of Narvik & emä Foxphoria Home Is Where the Heart Is
u. Solmusielun Ei Ulospäin Nää Mitä Sisäl Riehuu, om. Salama
u. Solmusielun Pidän Sut Pinnalla, om. Dee
32. pentue - Mylly, 1-polvinen valkoinenpaimenkoira, syntynyt 15.2.2023
isä Arvaamattoman Myrskynsilmä & emä Battletrack's Jumped into the Unknown
n. Solmusielun Liikkuu Hiipuvainen Kuin Sateella, om. Salama
31. pentue - Älä Huku Kyyneliin #2, 1-polvinen australiankelpie, syntynyt 14.2.2023
isä Caan Outcrop & emä Kipinöivän Maitokahvi
n. Solmusielun Mut Kaikki Ollaa Yksinäisii, om. Salama
n. Solmusielun Synkkyys Voi Myrkyttää, om. Dee
30. pentue - Mitä Sä Teit #3, 1-polvinen australianpaimenkoira, syntynyt 23.1.2023
isä The One with Rapid Raccoon & emä Sademetsän Sielunruokaa
u. Solmusielun En Pysähy Ees Siihen, om. Salama
u. Solmusielun Halusin Olla Ku Se Ilta, om. Dee
29. pentue - Intiaanikesä, 1-polvinen hovawart, syntynyt 22.1.2023
isä Wilder Zick Zack & emä Seven Pillars of Wisdom
u. Solmusielun Mitä Tehä Muutku Paeta?, om. Salama
u. Solmusielun Tää Yhes Pitää Selvittää, om. Dee
n. Solmusielun Voit Itkeä Sit Kun Ei Aurinko Nousekkaan, om. Nessu
28. pentue - Valot Pimeyksien Reunoilla, 2-polvinen belgianpaimenkoira malinois, syntynyt 21.1.2023
isä Solmusielun Vesi Valvoo Vaikka Hiivitkin & emä Foxphoria Famous last Words
u. Solmusielun Tää On Ajattomuus, om. Dee
n. Solmusielun Tää On Sydämen Lyönti, om. Salama
27. pentue - Älä Huku Kyyneliin, 2-polvinen valkoinenpaimenkoira, syntynyt 15.1.2023
isä Solmusielun Sanoit Että Oot Ihana & emä Solmusielun Hiljasinki Huutaa Omal Tavallaan
u. Solmusielun Kaikki Tunteet Äänität, om. Salama
u. Solmusielun Älä Huku Kyyneliin, om. Dee
26. pentue - Ei Oo Hätää, 2-polvinen belgianpaimenkoira tervueren, syntynyt 14.1.2023
isä Only Joking! Serivakka & emä Shadow Dancing with Cannibal Kids
u. Solmusielun Lupaan Ettet Huku, om. Salama
n. Solmusielun Pää Täynnä Sumuu, om. Dee
25. pentue - Timanttei #2, 2-polvinen australianpaimenkoira, syntynyt 13.1.2023
isä Solmusielun Eivät Minua Mukaan Ottaneet & emä Pimeyteen Kadonnut Tähdenlennot ei Koskaan Lopu
u. Solmusielun Oon Saanu Kaiken, om. Salama

kuva Jodie Gullickson (lisenssi) Tämä on virtuaalikennel. Sivulla esitetty tieto ei liity millään tavalla oikeaan elämään.